Iron Team Riders ry toimintasuunnitelma 2022

Heppakerhotoiminta:

Heppakerhotoimintaa jatketaan koulukaudella joka toinen viikko. Heppakerholaisten mielenkiinnon säilyttämiseksi ja uusien
heppakerholaisten mukaan saattamiseksi suunnitellaan kerholaisille teemakertoja joko kerhoilloille ja/tai muuallekin. Markkinointia lisätään sekä tallin sisällä että lähialueen päiväkodeissa ja kouluissa. Ohjaajia koulutetaan
vuosittain kun halukkaita tulee. Heppakerhotoiminnasta vastaavat puheenjohtaja ja nuorisovastaava. Haetaan heppakerhotoiminnalle tukea Rautalammin kunnalta.

Nuorisotoiminta:

Nuorisoklubin toimintaa jatketaan koulujen lukuvuoden aikana
hoitohevostoimintana ja nuorisoklubitoimintana ja/tai erillisinä
teematapahtumina nuorison toiveiden ja aktivoitumisen mukaan. Teematapahtumissa harjoitellaan esim. ratsastuksen ja hoitamisen teoriaa ja käytäntöä tai puuhataan muuta kivaa, kehittävää ja ajankohtaista.

Nuorisoklubitoiminnan vastaavana ovat puheenjohtaja ja
nuorisovastaava. Toiveiden mukaan myös muuta toimintaa järjestetään.

Kilpailutoiminta:

Iron Team Riders ry järjestää seuratason kilpailuita vuonna
2022, päivämäärät sopii uusi hallitus vuoden alussa. Lisäksi pyritään
järjestämään keppihevoskilpailut lapsille.

Merkkisuoritukset:

Iron Team Riders ry järjestää merkkisuoritustilaisuuksia joissa on mahdollista suorittaa Suomen Ratsastajainliiton hevostaito- ja ratsastusmerkkejä.

Maneesituvan kahvio:

Iron Team Riders ry ylläpitää kahviotoimintaa kilpailuiden ja muiden tapahtumien aikana Rautalammin ratsastuskeskuksen maneesituvassa.
Maneesituvan kahvion tarkoituksena on tarjota edulliseen hintaan syötävää ja
juotavaa tallilla harrastaville nuorille ja vähän vanhemmillekin.

Valmennustoiminta:

Iron Team Riders ry on järjestää valmennustoimintaa Rautalammin ratsastuskeskuksella. Säännöllisinä valmentajina toimivat ratsastuskeskuksen omat opettajat sekä ulkopuoliset valmentajat kysynnän ja käytännön järjestelyiden rajoissa.

Tapahtumanjärjestäminen:

Iron Team Riders ry järjestää vuonna 2022 useita eri tapahtumia ja on mukana eri yhteistyötahojen järjestämissä tapahtumissa. Alustavasti ITR on suunnitellut seuraavien tapahtumien järjestämistä/tapahtumissa mukanaoloa:

Hevostaitokilpailut

Joulumyyjäiset/kunnan joulunavaus

Seuran syyskokous ja pikkujoulut

Muu toiminta:

Muuta toimintaa järjestetään toivomusten mukaan. ITR jäsenistölle tarjoamia oheistreenejä on tarkoitus jatkaa myös vuonna 2022. Lisäksi järjestetään talkoopäiviä. ITR kesätyöntekijätilanne kartoitetaan kevään aikana.

Hanketoiminta:

Seuralla ei ole vuoden 2022 alussa lainaa edellisistä hankkeista. Seuratoimintaa rahoitetaan Ullmax-myynnillä ja tapahtumien
järjestämisellä.

Seuran toimihenkilöiden koulutus

Seuran jäsenet osallistuvat resurssien mukaan mm. toimihenkilö-, lisenssi- ja kerhonohjaajakoulutuksiin. ITR maksaa toimihenkilöilleen, kuten esim. kerhonohjaajilleen koulutukset mikäli he sitoutuvat toimimaan ko. toimihenkilötehtävissä ITR:n toiminnassa. Kulut korvataan kun toimihenkilöoikeus on saavutettu.


Iron Team Riders ry:n toimintakertomus 2021

Seuran jäsenmäärä:

Juniorit 39, perhejuniorit 12, seniorit 66, perheseniorit 7.
Yht 117 jäsentä.

Nuorisotoiminta:

Pienten heppakerho (5-9v.) kokoontui koulujen lukukauden aikana
joka toinen sunnuntai klo 18-19. Heppakerhoissa on liikkumisen, pelaamisen ja leikkimisen lisäksi opeteltu hevosten ruumiinosia ja niiden toimintoja,
varusteiden saloja, tallitoimintaa, hevosen hoitoa ja hyvinvoinnista
huolehtimista sekä opeteltu valjastusta ja valjasajoa. Heppa-aiheisia
askarteluja on myös mahtunut kerhon toimintaan.

Kilpailutoiminta:

ITR järjesti vuonna 2021 kahdet seuratason kilpailut. Seuran
jäsenet ovat myös menestyneet muiden tallien kilpailuissa.

Valmennustoiminta:

Iron Team Riders on järjestänyt Rautalammin ratsastuskeskuksella lukukauden aikana Vuokko Porthanin kouluvalmennuksia ja
Antti Jauhiaisen estevalmennuksia. Valmennukset ovat olleet avoimia myös seuran ulkopuolisille ratsukoille.

Koulutustoiminta:

Koulutuksia ei vuonna 2021 ole järjestetty

Muu seuratoiminta:

Syksyllä lukiolaisille järjestettiin info- ja ideointitilaisuus seuran toiminnasta. Pieniä talkoita on pidetty muutaman kerran syyslukukauden aikana. ITR on lisäksi järjestänyt jäsenilleen oheisharjoittelutreenejä joka toinen viikko. Nämä treenit ovat olleet avoimia myös muille. Kesälle palkattiin Osuuspankin tuen avulla nuori kesätyöntekijä. Loppuvuodesta palkattiin palkkatuella työntekijä seuralle.

Varainhankinta:

Varoja on hankittu Ullmaxien myynnillä ja kilpailuiden
järjestämisellä. Seuratukea on saatu Rautalammin kunnalta.

Hankkeet:

Vuonna 2021 ei seuralla ollut hanketoimintaa.


Iron Team Riders ry toimintasuunnitelma 2021

Heppakerhotoiminta:

Heppakerhotoimintaa jatketaan koulukaudella joka toinen viikko. Heppakerholaisten mielenkiinnon säilyttämiseksi ja uusien heppakerholaisten mukaan saattamiseksi suunnitellaan kerholaisille teemakertoja joko kerhoilloille ja/tai muuallekin. Markkinointia lisätään sekä tallin sisällä että lähialueen päiväkodeissa ja kouluissa. Ohjaajia koulutetaan
vuosittain kun halukkaita tulee. Heppakerhotoiminnasta vastaavat puheenjohtaja ja nuorisovastaava. Haetaan heppakerhotoiminnalle tukea Rautalammin kunnalta.

Nuorisotoiminta:

Nuorisoklubin toimintaa jatketaan koulujen lukuvuoden aikana
hoitohevostoimintana ja nuorisoklubitoimintana ja/tai erillisinä
teematapahtumina nuorison toiveiden ja aktivoitumisen mukaan. Teematapahtumissa harjoitellaan esim. ratsastuksen ja hoitamisen teoriaa ja käytäntöä tai puuhataan muuta kivaa, kehittävää ja ajankohtaista.

Nuorisoklubitoiminnan vastaavana ovat puheenjohtaja ja nuorisovastaava. Toiveiden mukaan myös muuta toimintaa järjesteään.

Kilpailutoiminta:

Iron Team Riders ry järjestää seuratason kilpailuita vuonna 2021, päivämäärät sopii uusi hallitus vuoden alussa. Lisäksi pyritään
järjestämään keppihevoskilpailut lapsille.

Merkkisuoritukset:

Iron Team Riders ry järjestää merkkisuoritustilaisuuksia joissa on mahdollista suorittaa Suomen Ratsastajainliiton hevostaito- ja ratsastusmerkkejä.

Maneesituvan kahvio:

Iron Team Riders ry ylläpitää kahviotoimintaa kilpailuiden ja muiden tapahtumien aikana Rautalammin ratsastuskeskuksen maneesituvassa.
Maneesituvan kahvion tarkoituksena on tarjota edulliseen hintaan syötävää ja
juotavaa tallilla harrastaville nuorille ja vähän vanhemmillekin.

Valmennustoiminta:

Iron Team Riders ry on järjestää valmennustoimintaa Rautalammin ratsastuskeskuksella. Säännöllisinä valmentajina toimivat ratsastuskeskuksen omat opettajat sekä ulkopuoliset valmentajat kysynnän ja käytännön järjestelyiden rajoissa.

Tapahtumanjärjestäminen:

Iron Team Riders ry järjestää vuonna 2021 useita eri tapahtumia ja on mukana eri yhteistyötahojen järjestämissä tapahtumissa. Alustavasti ITR on suunnitellut seuraavien tapahtumien järjestämistä/tapahtumissa mukanaoloa:

Hevostaitokilpailut

Joulumyyjäiset/kunnan joulunavaus

Seuran syyskokous ja pikkujoulut

Vetohevoskilpailut pestuumarkkinoiden yhteydessä

Muu toiminta:

Muuta toimintaa järjestetään toivomusten mukaan. Suunnitelmissa
on järjestää teemapäivä ratsastajan hyvinvoinnista kevään aikana. ITR
jäsenistölle tarjoamia oheistreenejä on tarkoitus jatkaa myös vuonna 2021. Lisäksi järjestetään talkoopäiviä. ITR kesätyöntekijätilanne kartoitetaan kevään aikana.

Hanketoiminta:

Seuralla ei ole vuoden 2021 alussa lainaa edellisistä hankkeista. Seuratoimintaa rahoitetaan Ullmax-myynnillä ja tapahtumien
järjestämisellä.

Seuran toimihenkilöiden koulutus

Seuran jäsenet osallistuvat resurssien mukaan mm. toimihenkilö-, lisenssi- ja kerhonohjaajakoulutuksiin. ITR maksaa toimihenkilöilleen, kuten esim. kerhonohjaajilleen koulutukset mikäli he sitoutuvat toimimaan ko. toimihenkilötehtävissä ITR:n toiminnassa. Kulut korvataan kun toimihenkilöoikeus on saavutettu.

Iron Team Riders ry:n toimintakertomus 2020

Seuran jäsenmäärä: Juniorit 39, perhejuniorit 10, seniorit 62, perheseniorit 7. Yht 97 jäsentä.


Nuorisotoiminta:

Pienten heppakerho (5-9v.) kokoontui kevät- ja syyslukukaudella (koulujen lukukauden aikana) joka toinen sunnuntai klo 18-19. Heppakerhoissa on
liikkumisen, pelaamisen ja leikkimisen lisäksi opeteltu hevosten ruumiinosia ja niiden toimintoja, varusteiden saloja, tallitoimintaa, hevosen hoitoa ja
hyvinvoinnista huolehtimista sekä opeteltu valjastusta ja valjasajoa.
Heppa-aiheisia askarteluja on myös mahtunut kerhon toimintaan. Toiminta ollut välillä tauolla koronatilanteesta johtuen.

Nuorten toiveita on kyselty ahkerasti ja saatu sopivasti palautetta ja ideoita, mitä heille suunnattua toimintaa seuran toivotaan heille järjestävän. Joka toinen torstai nuoriso on kokoontunut porukalla muiden kuin heppajuttujen parissa. Tällöin on mm. pelattu norsufutista ja pidetty leffailta.

Syyskuussa järjestettiin kepparikilpailut alakouluikäisille lapsille.

Kilpailutoiminta:

ITR järjesti vuonna 2020 yhdet seuratason kilpailut (joissa myös harjoitusluokkia), kisat toteutettiin kaksipäiväisinä. Seuran jäsenet ovat
myös menestyneet muiden tallien 1-3-tason kilpailuissa.

Valmennustoiminta:

Iron Team Riders on järjestänyt Rautalammin ratsastuskeskuksella lukukauden aikana Vuokko Porthanin kouluvalmennuksia ja Antti Jauhiaisen estevalmennuksia. Valmennukset ovat olleet avoimia myös seuran
ulkopuolisille ratsukoille.

Koulutustoiminta:

Uusia toimihenkilöitä kilpailuihin on koulutettu kilpailujen yhteydessä. Lisäksi ITR on ollut järjestämässä yhteistyössä Rautalammin Ratsastuskeskuksen kanssa satulansovituskurssia sekä rekikurssia.

Muu seuratoiminta:

Alkuvuodesta järjestettiin retki Maria Astikaisen luokse tutustumaan lännenratsastukseen. Oheisliikuntana ITR:n jäsenille on järjestetty
joogatunteja sekä personal trainer Mari Kauppisen ohjaamia treenejä. Nämä ovat olleet avoimia kaikille, mutta ITR:n jäsenien osallistumista on tuettu
edullisemmilla osallistumismaksuilla.

Nuorisojäsenille järjestettiin syyslukukauden alussa ideointi-ilta tulevasta toiminnasta. Syksyn aikana on myös kartoitettu kaikkien jäsenten toiveita seuratoiminnalle kyselyn avulla.

Syyskokouksen yhteydessä palkittiin seuratoiminnassa aktiivisesti mukana olleita.

Kesälle palkattiin Osuuspankin tuen avulla 2 kesätyöntekijää.

Varainhankinta:

Varoja on hankittu Ullmaxien myynnillä ja kilpailuiden järjestämisellä. Seuratukea on saatu Rautalammin kunnalta.

Hankkeet:

Vuonna 2020 Mansikka ry:n tuella läpiviedyllä hankkeella hankittiin seuralle uutta estekalustoa.


Iron Team Riders ry toimintasuunnitelma 2020

Heppakerhotoiminta:

Heppakerhotoimintaa jatketaan koulukaudella joka toinen
viikko. Heppakerholaisten mielenkiinnon säilyttämiseksi ja uusien
heppakerholaisten mukaan saattamiseksi suunnitellaan kerholaisille teemakertoja joko kerhoilloille ja/tai muuallekin. Markkinointia lisätään sekä tallin sisällä että lähialueen päiväkodeissa ja kouluissa. Ohjaajia koulutetaan
vuosittain kun halukkaita tulee. Heppakerhotoiminnasta vastaavat puheenjohtaja ja nuorisovastaava. Haetaan heppakerhotoiminnalle tukea Rautalammin kunnalta.


Nuorisotoiminta:

Nuorisoklubin toimintaa jatketaan koulujen lukuvuoden aikana
hoitohevostoimintana ja nuorisoklubitoimintana ja/tai erillisinä
teematapahtumina nuorison toiveiden ja aktivoitumisen mukaan. Teematapahtumissa harjoitellaan esim. ratsastuksen ja hoitamisen teoriaa ja käytäntöä tai puuhataan muuta kivaa, kehittävää ja ajankohtaista.

Nuorisoklubitoiminnan vastaavana ovat puheenjohtaja ja
nuorisovastaava.

Kilpailutoiminta:

Iron Team Riders ry järjestää 1-tason kilpailuita vuonna 2020,
päivämäärät sopii uusi hallitus vuoden alussa.

Merkkisuoritukset:

Iron Team Riders ry järjestää merkkisuoritustilaisuuksia joissa on mahdollista suorittaa Suomen Ratsastajainliiton hevostaito- ja ratsastusmerkkejä.

Maneesituvan kahvio:

Iron Team Riders ry ylläpitää kahviotoimintaa kilpailuiden
ja muiden tapahtumien aikana Rautalammin ratsastuskeskuksen maneesituvassa. Maneesituvan kahvion tarkoituksena on tarjota edulliseen hintaan syötävää ja juotavaa tallilla harrastaville nuorille ja vähän vanhemmillekin.

Valmennustoiminta:

Iron Team Riders ry on järjestää valmennustoimintaa Rautalammin ratsastuskeskuksella. Säännöllisinä valmentajina toimivat ratsastuskeskuksen omat opettajat sekä ulkopuoliset valmentajat kysynnän ja käytännön järjestelyiden rajoissa.

Tapahtumanjärjestäminen:

Iron Team Riders ry järjestää vuonna 2020 useita eri tapahtumia ja on mukana eri yhteistyötahojen järjestämissä tapahtumissa. Alustavasti ITR on suunnitellut seuraavien tapahtumien järjestämistä/tapahtumissa mukanaoloa:

Hevostaitokilpailut

Joulumyyjäiset/kunnan joulunavaus

Seuran syyskokous ja pikkujoulut

Vetohevoskilpailut pestuumarkkinoiden yhteydessä


Muu toiminta:

Muuta toimintaa järjestetään toivomusten mukaan. Suunnitelmissa
on järjestää teemapäivä ratsastajan hyvinvoinnista kevään aikana. ITR
jäsenistölle tarjoamia joogatunteja on tarkoitus jatkaa myös vuonna 2020. Lisäksi järjestetään talkoopäiviä. ITR pyrkii työllistämään vuoden 2020 aikana ainakin yhden henkilön TE-toimiston kanssa yhteistyössä, lisäksi kesätyöntekijätilanne kartoitetaan kevään aikana.

Hanketoiminta:

Seuralla ei ole vuoden 2020 alussa lainaa edellisistä hankkeista. Seuratoimintaa rahoitetaan Ullmax-myynnillä ja tapahtumien
järjestämisellä.

Seuran toimihenkilöiden koulutus

Seuran jäsenet osallistuvat resurssien mukaan mm.
toimihenkilö-, lisenssi- ja kerhonohjaajakoulutuksiin. ITR maksaa toimihenkilöilleen, kuten esim. kerhonohjaajilleen koulutukset mikäli he sitoutuvat toimimaan ko. toimihenkilötehtävissä ITR:n toiminnassa. Kulut korvataan kun toimihenkilöoikeus on saavutettu.


xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Iron Team Riders ry:n toimintakertomus 2019

Seuran jäsenmäärä:

Juniorit 31, seniorit 45, perheseniorit 6. Yht 82 jäsentä.

Nuorisotoiminta:

Pienten heppakerho (5-9v.) kokoontui kevät- ja syyslukukaudella
(koulujen lukukauden aikana) joka toinen sunnuntai klo 18-19. Heppakerhoissa on liikkumisen, pelaamisen ja leikkimisen lisäksi opeteltu hevosten ruumiinosia ja niiden toimintoja, varusteiden saloja, tallitoimintaa, hevosen hoitoa ja hyvinvoinnista huolehtimista sekä opeteltu valjastusta ja ohjasajoa. Heppa-aiheisia askarteluja on myös mahtunut kerhon toimintaan.

Nuorten toiveita on kyselty ahkerasti ja saatu sopivasti
palautetta ja ideoita, mitä heille suunnattua toimintaa seuran toivotaan heille
järjestävän. Päällimmäiseksi nousi heppakerho isommille nuorille.

Syyslomaviikolla järjestettiin kepparikisat yhteistyössä Rautalammin kunnan nuorisotoimen kanssa.

Kilpailutoiminta:

ITR järjesti vuonna 2019 kuudet 1-tason kilpailut (joissa myös harjoitusluokkia), kisat toteutettiin kaksipäiväisinä. Seuran jäsenet ovat
myös menestyneet muiden tallien 1-3-tason kilpailuissa.

Valmennustoiminta:

Iron Team Riders on järjestänyt Rautalammin ratsastuskeskuksella lukukauden aikana Vuokko Porthanin kouluvalmennuksia, Antti Jauhiaisen estevalmennuksia. Valmennukset ovat olleet avoimia myös seuran
ulkopuolisille ratsukoille.

Koulutustoiminta:

ITR järjesti SRL:n Itiksen aluejaoston kanssa yhteistyössä Heppakerhon ohjaajan peruskurssin. Koulutuksessa mukana 10 ITR:n uutta ohjaajaa.

Muu seuratoiminta:

Alkuvuodesta järjestettiin retki Maria Astikaisen luokse tutustumaan lännenratsastukseen. Keväällä kaikille seuran talkootoimintaan
osallistuneille järjestettiin ruokailu ravintola Hetkessä. SRL:n alueen
tapahtumiin on osallistuttu jäsentemme toimesta. Nuorisojäsenille pidettiin
ideointi-ilta heti syyslukukauden alussa. ITR on järjestänyt jäsenilleen
joogatunteja. Tunnit ovat olleet avoimia myös muille, mutta hinta on ollut
edullisempi jäsenille. Kevään kilpailujen yhteydessä haastettiin RautU
keppihevoskilpailuun. Pikkujoulujen yhteydessä palkittiin seuratoiminnassa
aktiivisesti mukana olleita sekä seuraa ansiokkaasti edustaneita jäseniämme.
Kesälle palkattiin Osuuspankin tuen avulla nuori kesätyöntekijä.

Keväällä ITR:n toiminta auditointiin Tähtiseura-statukseen liittyen. SRL:n auditoijat antoivat paljon kiitosta nykyisestä toiminnasta. ITR täytti tähtiseurakriteerit.

Varainhankinta:

Varoja on hankittu Ullmaxien myynnillä ja kilpailuiden järjestämisellä. Seuratukea on saatu Rautalammin kunnalta. Kahviota on pidetty
Kari Vepsän pyöröaitauskurssilla ja Pestuuvedoissa varainhankinnan vuoksi.

Hankkeet:

Vuonna 2019 seuralla ei ollut hanketoimintaa.


xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Iron Team Riders ry toimintasuunnitelma 2019

Heppakerhotoiminta:

Heppakerhotoimintaa jatketaan koulukaudella joka toinen
viikko. Heppakerholaisten mielenkiinnon säilyttämiseksi ja uusien
heppakerholaisten mukaan saattamiseksi suunnitellaan kerholaisille teemakertoja joko kerhoilloille ja/tai muuallekin. Markkinointia lisätään sekä tallin sisällä että lähialueen päiväkodeissa ja kouluissa. Ohjaajia koulutetaan
vuosittain kun halukkaita tulee. Heppakerhotoiminnasta vastaavat puheenjohtaja ja nuorisovastaava. Haetaan heppakerhotoiminnalle tukea Valo ry:ltä ja Rautalammin kunnalta.

Nuorisotoiminta:

Nuorisoklubin toimintaa jatketaan koulujen lukuvuoden aikana
hoitohevostoimintana ja nuorisoklubitoimintana ja/tai erillisinä
teematapahtumina nuorison toiveiden ja aktivoitumisen mukaan. Teematapahtumissa harjoitellaan esim. ratsastuksen ja hoitamisen teoriaa ja käytäntöä tai puuhataan muuta kivaa, kehittävää ja ajankohtaista.

Nuorisoklubitoiminnan vastaavana ovat puheenjohtaja ja
nuorisovastaava.

Kilpailutoiminta:

Iron Team Riders ry järjestää 1-tason kilpailuita vuonna 2019,
päivämäärät sopii uusi hallitus vuoden alussa.

Merkkisuoritukset:

Iron Team Riders ry järjestää merkkisuoritustilaisuuksia
joissa on mahdollista suorittaa Suomen Ratsastajainliiton hevostaito- ja
ratsastusmerkkejä.

Maneesituvan kahvio:

Iron Team Riders ry ylläpitää kahviotoimintaa kilpailuiden
ja muiden tapahtumien aikana Rautalammin ratsastuskeskuksen maneesituvassa. Maneesituvan kahvion tarkoituksena on tarjota edulliseen hintaan syötävää ja juotavaa tallilla harrastaville nuorille ja vähän vanhemmillekin.

Valmennustoiminta:

Iron Team Riders ry on järjestää valmennustoimintaa
Rautalammin ratsastuskeskuksella. Säännöllisinä valmentajina toimivat
ratsastuskeskuksen omat opettajat sekä ulkopuoliset valmentajat kysynnän ja
käytännön järjestelyiden rajoissa.

Tapahtumanjärjestäminen:

Iron Team Riders ry järjestää vuonna 2019 useita eri
tapahtumia ja on mukana eri yhteistyötahojen järjestämissä tapahtumissa.
Alustavasti ITR on suunnitellut seuraavien tapahtumien
järjestämistä/tapahtumissa mukanaoloa:

Hevostaitokilpailut

Joulumyyjäiset/kunnan joulunavaus

Seuran syyskokous ja pikkujoulut

Vetohevoskilpailut pestuumarkkinoiden yhteydessä

Muu toiminta:

Muuta toimintaa järjestetään toivomusten mukaan. Suunnitteilla
on retki Maria Astikaisen Spring Ranchille. Lisäksi suunnitelmissa on järjestää
teemapäivä ratsastajan hyvinvoinnista kevään aikana. ITR jäsenistölle tarjoamia joogatunteja on tarkoitus jatkaa myös vuonna 2019. Lisäksi järjestetään talkoopäiviä. ITR pyrkii työllistämään vuoden 2019 aikana ainakin yhden henkilön TE-toimiston kanssa yhteistyössä, lisäksi kesätyöntekijätilanne
kartoitetaan kevään aikana.


Hanketoiminta:

Seuralla ei ole vuoden 2019 alussa lainaa edellisistä hankkeista. Seuratoimintaa rahoitetaan Ullmax-myynnillä ja tapahtumien
järjestämisellä.


Seuran toimihenkilöiden koulutus

Seuran jäsenet osallistuvat resurssien mukaan mm.
toimihenkilö-, lisenssi- ja kerhonohjaajakoulutuksiin. ITR maksaa
toimihenkilöilleen, kuten esim. kerhonohjaajilleen koulutukset mikäli he
sitoutuvat toimimaan ko. toimihenkilötehtävissä ITR:n toiminnassa. Kulut
korvataan kun toimihenkilöoikeus on saavutettu.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Iron Team Riders ry:n toimintakertomus 2018

Seuran jäsenmäärä:

Juniorit 32, perhejuniorit 5, seniorit 46, perheseniorit 5.
Yht 88 jäsentä.

Nuorisotoiminta:

Pienten heppakerho (5-9v.) kokoontui kevät- ja syyslukukaudella
(koulujen lukukauden aikana) joka toinen sunnuntai klo 18-19. Heppakerhoissa on liikkumisen, pelaamisen ja leikkimisen lisäksi opeteltu hevosten ruumiinosia ja niiden toimintoja, varusteiden saloja, tallitoimintaa, hevosen hoitoa ja hyvinvoinnista huolehtimista sekä opeteltu valjastusta ja valjasajoa. Heppa-aiheisia askarteluja on myös mahtunut kerhon toimintaan.

Nuorten toiveita on kyselty ahkerasti ja saatu sopivasti palautetta ja ideoita, mitä heille suunnattua toimintaa seuran toivotaan heille järjestävän. Päällimmäiseksi nousi heppakerho isommille nuorille. Isommille
suunnattu heppakerho aloittaa toimintansa nuorten toiveesta heti alkuvuodesta 2018.

Kilpailutoiminta:

ITR järjesti vuonna 2018 seitsämät 1-tason kilpailut (joissa myös harjoitusluokkia), kisat toteutettiin kaksipäiväisinä. Seuran jäsenet ovat
myös menestyneet muiden tallien 1-3-tason kilpailuissa.

Valmennustoiminta:

Iron Team Riders on järjestänyt Rautalammin ratsastuskeskuksella lukukauden aikana Vuokko Porthanin kouluvalmennuksia. Antti Jauhiaisen ja Tuomas Jauhiaisen estevalmennuksia. Valmennukset ovat olleet avoimia myös seuran ulkopuolisille ratsukoille.

Koulutustoiminta:

Equipe-koulutusta suunniteltiin, mutta aikataulujen vuoksi se jäi toteuttamatta. Uusia toimihenkilöitä kilpailuihin on koulutettu kilpailujen
yhteydessä.

SRL:n Itis-jaosto järjesti Heppakerhon ohjaajien perus- ja jatkokurssit Vanhamäessä, kouluttajana toimi ITR:n Piia Nissinen. ITR:stä
koulutukseen osallistui kolme uutta ohjaajaa.

Muu seuratoiminta:

Alkuvuodesta kilpailujen talkooporukalle järjestettiin retki
Kuopioon keilaamaan ja syömään. Talkoita järjestettiin keväällä
valtakunnallisena talkoopäivänä sekä 9.9. ITR järjesti keppihevoskilpailut
29.9. Sinettiseurojen ja SRL:n alueen tapahtumiin sekä Tampereen Hevosmessujen valtakunnallisiin tapaamisiin on osallistuttu jäsentemme toimesta.

Iron Team Riders osallistui Rautalammin harrastemessuille
yhteisosastolla Ratsastuskeskuksen kanssa. Nuorisojäsenille pidettiin
ideointi-ilta heti syyslukukauden alussa. Syksyn aikana on kartoitettu myös
kaikkien jäsenten toiveita seuratoiminnalle kyselyn avulla. ITR on järjestänyt
jäsenilleen joogatunteja. Tunnit ovat olleet avoimia myös muille, mutta hinta
on ollut edullisempi jäsenille. Pikkujoulujen yhteydessä palkittiin seuratoiminnassa aktiivisesti mukana olleita sekä seuraa ansiokkaasti edustaneita jäseniämme. Kesälle palkattiin Osuuspankin tuen avulla
nuori kesätyöntekijä. Tiina Vainikaiselle anottiin SRL:n pronssista
ansiomerkkiä, jonka liitto Tiinalle myönsi.

Varainhankinta:

Varoja on hankittu Ullmaxien myynnillä ja kilpailuiden
järjestämisellä. Seuratukea on saatu Rautalammin kunnalta.

Hankkeet:

Vuonna 2018 seuralla ei ole ollut hanketoimintaa. Maneesi- ja kenttä remontti vaikutti vielä kuluvana vuonna tallin ja seuran toimintaan,
lopputöitä on tehty vielä vuoden 2018 aikana.